Todella huono raakile. Jatkan tämän kirjoittamista ja muokkaamista koska haluan tästä täydellisen.
This is my story.
Hiljaa vuorotellen jalat laskeutuvat mutaiselle maalle. Talloen rumuutta
ja tietämättömyyttä. En tiennyt mihin kuulun. Aurinko paistoi puiden
lehtien välistä. Kuulin puiden takaa keijujen kuiskivan kauniita
asioita. Ne saivat minut hymyilemään. Jopa nauramaan. Katselin vain
ympärilleni. En edes huomannut käveleväni lakana päällä.
Kävelin sitä samaa polkua. Samat puut tulivat vastaan. Samat keijut
kuiskivat niiden takana. Sama aurinko paistoi. Samaa mutaa ja rumuutta
oli jalkojeni alla.
Kunnes kerran halusin tietää mitä toinen polku tuo tullessaan.
Uteliaisuudesta halusin katsoa sinne. Ajattelin vain vilkaista koska
tämä polku vaikutti hyvältä. Täällä oli onnellisuus mutta myöskin suru.
Täällä oli sateenkaari mutta vain vähän sadetta. Niinhän sen kuuluikin
olla.
Katsoin toiselle polulle ja huomasin siellä auringon paistavan.
Sateenkaari näkyi taivaalla ilman sadetta. Mudan tilalla oli posliininen
tie. Keijut olivat vielä kauniimpia ja omistivat siron vartalon ja
taskuuni olisi mahtunut niitä vaikka tusina.
Käänsin katseeni tälle polulle.Otin ensimmäiset askeleet posliiniselle
tielle. Katselin ympärillä olevia ihmeitä jotka vaikuttivat
taivaanlahjalta, vastaukselta siihen miksi olin kävellyt mudassa. Keijut
tulivat pois puiden takaa ja siroilla käsillään nappasivat peilit
maasta. Näin lakanan päälläni. Näin mitä väärää minussa oli.
Kyyneleitä täällä en tiputtaisi koska täällä ei ollut surua. Hennolla äänellä ne kuiskivat korvaan ratkaisut ongelmiin.
Sinun pitäisi vain jatkaa tätä tietä.
Jatkoin eteenpäin sitä posliinista tietä joka oli vastaus.
Kaikkialla oleva kauneus vain jatkui. Minä kaunistuin sen mukana. Tunsin
itseni koko ajan vain kokonaisemmaksi mitä enemmän askelia otin. Tiesin
tämän paikan olevan oikea mutta se tuntui niin väärältä.Askeleet vain
nopenivat koko ajan. Pääsin yhä syvemmälle ja syvemmälle. Nopeammin ja
nopeammin.
Kunnes kaaduin. Pyörin alamäkeä alaspäin. Katseeni heitti auringosta
maahan. Posliiniselle tielle joka muuttui mudaksi. Mihin katosi kauneus?
Posliini tien tilalle tuli mutaa ja rumuutta jossa minä pyörin
avuttomana enkä pystynyt pysähtymään. Aurinko meni puiden taakse enkä
nähnyt siitä enää pilkahdustakaan. Sateenkaari oli kadonnut ja sade oli tullut tilalle.
Nousin mudasta ja katselin puiden taakse joissa keijut olivat. Ne olivat
muuttuneet. Ne itkivät ja hakkasivat peileillään käsiään rikki. Menin
takaisin mutaiselle tielle ja koitin etsiä sitä posliinitietä joka oli
juuri kadonnut.
En löytänyt. Huusin koko sydämeni pohjasta mutta kukaan ei kuullut.
Keijut olivat ainoita ja ne käskivät vain kulkea eteenpäin. Sieltä
löytyisi täydellisyys. Ne tarttuivat käsillään kiinni päälläni olevaan
lakanaan ja repivät sitä. Eivät sirosti. Sitä ne eivät enää tehneet. Ne
repivät kuin hullut verenhimoiset ihmissudet.
Ja minä juoksin karkuun. Yksin ja häpeissäni. Minut oli revitty
palasiksi enkä päässyt takaisin sinne missä jossain olin. Täällä oli
surua,rumuutta,valheita. En kävellyt enää mudassa ja rumuudessa vaan
ryömin siellä ilman pakotietä. Kukaan ei kuullut avunhuutojani vaan
kaikki olivat sokeita sille että olin kulkenut toista polkua. Muut
näkivät minut vielä toisella polulla mutta en oikeasti ollut kävellyt
siellä vuosiin. Sateenkaaren pää näkyi kaukana horisontissa. Olen sinne matkalla. Keijut kuiskivat että siellä on täydellisyys. Olen yksin keijujen kanssa jotka muuttuvat minuutti minuutilta rumemmiksi, ahnaammiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti