perjantai 1. helmikuuta 2013

Voisin järsiä toisen käden irti


Asioita joita tapahtui, ei tapahtunut minulle.
Olin kaiken keskellä. Täysin vapaana. Irrotettuna kaikesta.
Huomasin ettei vapaus ole minua varten.
Unohdin itseni. Unohdin kaiken.
Tyhjä aukko muistissa.
En tiedä kauan se kesti.
Kuinka paljon tikitystä kului sen aikana?
Havahdun. Olen rikki. Haavoittuvainen.
Olin sodassa ilman suojaa.
Kipua. Joka ei aiheutunut pienen miehen huutelusta.
Vaan muiden vihasta.

Minut revittiin. Riistettiin. Kaikki vietiin pois.
Olin hullu ilman diagnoosia.
Minun vapaus riistettiin.
Kipu oli suurempi kuin ennen auringonnousua.
Enää mieleni ympärillä ei ollut seiniä jotka pitivät minua vankina.
Seinät olivat ympärillä enkä saanut itse niitä hakattua.
Ahdistus, pelko, huuto, suolainen virta kasvoilla, karvas maku suussa.
Mikään ei poistanut niitä.
Olin vankilassa jotka muut olivat rakentaneet minulle.

Minä tapoin itseni sinä iltana.
Kuoletin sisältä.
Jotta ikinä ei tarvitsisi tuntea.
Se minkä herätin eloon itsestäni.
Tappoi minut sinä iltana.
Jokainen tunne oli asettettuna lasipurkkiin.
Joita katselin illalla ilman kaipausta.
Minä näin sen, mutta en tuntenut.
Joskus avasin yhden jotta voisin taas tuntea.
Enää en pysty.
Lasipurkit ovat taas täynnä.
Enkä avaa niitä enää.
Älä sinäkään avaa niitä minulle.