maanantai 27. kesäkuuta 2011

Can you see through me?

Se oletkin sinä,
joka olet lasia.
Nyt, kun saan sinut käsiini.
En tiedä pystynkö heittämään sinua seinään.
Haluaisin niin paljon,
mutta en tiedä pystynkö.
Jos heittäisin sinut seinään,
lattialla olisi vain lasinsirut.
Voisin astua niiden päälle,
eivätkä ne sattuisi.
Kun heitit minut seinään,
lattia täyttyi 
kyyneleistä,
tuskasta,
ilosta
ja 75 muusta tunteesta.
Jos olisit astunut lasinsiruihin,
olisit tuntenut kivun.
Mutta kiersit sirut,
et halunnut tuntea kipua.
Olet täydellinen sosiopaatti.
Et halua tuntea mitään.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Gentlemens are fake

Toissa yönä sinitakkinen herrasmies ei ilmestynyt.
Odottelin kärsivällisesti, josko hän haluaisi kohta ojentaa käsivartensa ja taluttaa minut toiseen maailmaan.
Kävin muutaman kerran katsomassa oven ulkopuolella jos hän vaan ole löytänyt perille.
Mutta vaikka istuin siellä yhden syöpää lähestyvän hetken verran ei häntä näkynyt.
Etsin myös monista muista paikoista häntä, mutta missään ei näkynyt ketään.
Seinällä oleva ajan näyttäjä kertoi että olen odottanut koko pimeän hetken aivan turhaan.
Hän ei taaskaan tulisi.
En tiedä oliko oma entinen herrasmieheni vienyt hänetkin minulta.
Katselin yksin auringonnousua.
Vaikka silmiin sattui niin paljon etten meinannut saada pidettyä niitä auki.
Mietin vain mitä olin tehnyt etten ansaitse päästä täältä pois.
Koko pääni oli räjähtää ja silmät tippumasta päästä.
Juuri kun luulin ettei sinistä takkia näy pitkiin aikoihin.
Tuo sinitakkinen herrasmies ilmestyi aivan puun takaa.
Hän ojensi käsivartensa, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut tarttua siihen.
Ensimmäistä kertaa hän joutui kantamaan minut tuohon maailmaan.
Silloin tajusin että tämä herrasmies ei tulisi hakemaan minua enään montaa kertaa.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Days feel like years...

Odotan vain, että toinen maailma taas murtuisi.
Ettei sitä olisi, koska sinä olet siellä.
Eläminen kahdessa maailmassa sekoittaa pään täysin.
Ei tiedä mihin uskoa.
Ei tiedä mikä on totta.
Sinä et ole ainakaan totta.
Välillä toivoisin, että voisit tuntea samaa tuskaa, jota itse tunnen.
Jotta huomaisit kuinka rikki menin
silloin kun heitit minut seinään.
Kun menisit kerran yhtä hajalle
ymmärtäisit mitä olen käynyt takiasi läpi.
Kun kerran joutuisit kokoamaan itsesi niin kuin minä
ymmärtäisit miten paljon kiintymys sinuun sattuu..
Mikäs bloggeria vaivaa kun kuviakaan ei voi lisätä..
Kohta hajoo pää!
Bloggerikin sit kääntyy mua vastaan!
Kaikki asiat on menny viime aikoina niin hyvin!
Ja nyt vielä bloggerikin kusee!
Enkö saa edes tänne purkaa mun vitutusta!

Kaikki mihin mää oon uskonu on kääntäny mulle selkänsä.
Ja nyt voin sanoo et elämä oikeesti menee huonosti, koska
tuntuu et joka päivä tapahtuu jtn huonoo.
Voisin kohta liimata puhelimen korvaan ja silmät postilaatikkoon!
Ku tuntuu et joutuu koko ajan olla selvittämässä et mikäs nyt
on syynä siihen et tulee taas paskaa niskaan.

Pistän noi kuvat sit tinypicin kautta.
Musta tuntuu et noi kaikki koodi jutut (siis nää kirjoita tämä sana) on tehty vaan ihmisten kiusaks!
Äskenkin toinen sanoista oli vääripäin peilikuvana!
Haloo jos tommoset on tehty jtn robotteja varten ni ei tommosesta normaali ihminen ees saa selvää.
Ei sit jumalauta jos ei ees tinypicin kautta voi kuvia lisätä ni vittu ei sitten saatana!
Nightmare kiittää ja kuittaa ja lähtee luolaan vittuilemaan kiville!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

I hope I know the truth..

En tiedä pitäisikö olla vieläkin ikuinen pessimisti.
Pessimisti ei koskaan pety.
Haluaisin niin paljon elää siinä pilvilinnassa missä jotkut elävät.
Mutta minä en edes näe pilviä.
Saatika että olisin nähnyt niistä rakennettuja linnoja.
Miksi edes koskaan näin sinut muurin läpi?
Miksi et pysynyt omalla puolella?
Miksi et voinut pysyä poissa pääni sisältä?
Miksi en vaan voi unohtaa?


Mikä sinussa on vastustamatonta?





tiistai 14. kesäkuuta 2011

I'm really tired.

I really am so tired.Physically and mentally.
I go to sleep and hope I can go back to my dream wordl.
And live life I want to.
Live life and be happy.


Angels take care of me there.

We know it is lie

More pictures I love.














 I love this.
But same time I hate this.
So sad, but so beautiful.











Sekavat tunteet heittelivät päässäni.
Juuri kun unohdin sinut,
tulit takaisin.
Iskit toiseen maailmaani.
Maailmaan johon kukaan ei pääse.
Olet pääni sisällä.
Olet painajainen ja unelma samaan aikaan.




Sinä rikoit minut.
Olen niin rikki, etten edes tunnista sinua.
Valheesi valuvat lävitseni.
Sopiva särö valheelle,
mutta liian pieni totuuden tunnistamiselle.
En voi enään kuin nousta.
Nousta tuhansien valheidesi suosta.
Et anna minulle vaihtoehtoja.
Ylpeys ei anna vaihtoehtoja.



Miksi?
Olet kuin saastaa ihollani.
Haluan pestä sen pois.
Mutta en pysty.
Vesi virtaa pitkin kehoani.
Jättäen jälkeensä sinut.
En saa sinua pois.
Hiljalleen
poltan sinut pois.
Liekit leikkivät.
Melkein nauravat.
Puhdistaen.
Ja sinä katoat.
Lasken pääni tuhka kasaan.
Laitan varpaani hiilloksiin.
Ja vedän päälleni savuverhon.
Suljen silmäni.
Ja nukahdan.
Ilman sinua.

Sry. I didn't write much english.My inspiration said finnish.

weheartit.com

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Angels are beautiful!

I think this pictures are so beautiful.And these give me inspiration.
I love dragons so much!


Sometimes you just have to believe.Sometimes it can be very hard.and sometimes impossible.And now to me it is. I just wanna sleep all day long and live in my dreamwordl. When I sleep I am so happy.My only emotion is happiness!And when I woke up, I start to sleep again. Because I don't wanna face everything what going to happen.I will cry alone, I will get hurt and maybe I will be happy. So I start to sleep again because then my only emotion is happiness.
Like I said before I hate love! Because when you fall in love...You will be hurt.No matter what's going to happen you will get hurt. And when are in love you will start thinking everything and analysis everything and then you go crazy!
Ok now I start write finnish again because I can't express myself so clearly.

Voisiko joku ottaa tunteeni?
Ne saisi nyt,
ilman vastapalveluksia.
Olit viimeinen kerta kun annan itseni heittäytyä.
Ei.Nyt kasvatin kuoren.
Et läpi pääse etkä riko minua.
Olin sinulle vain lasia.
Ihailit ensin kauneutta,
jotta saisit minut käsiini.
Juuri kun vaistot katosivat,
heitit minut seinään.
Olin rikki.
Palasista heijastui vain hymysi
Kaikki palaseni lattialta
keräsin itse takaisin.
Verisin käsin,
kyyneleet silmissä.
Minä keräsin itseni.
Toivon niin paljon,
että yhdellä paloistani saisin viillettyä sydämesi auki.
Ja katsoa kuinka vuodat tuskaa huutaen lattialle.
Vaikka kokosin itseni...
Lasissa näkyy aina säröt.
En ole enään koskaan täydellinen.
Säröinä muistutat koko lopun elämääsi itsestäsi.
Miksi?