perjantai 30. joulukuuta 2011

I go to heaven.


Alkuhuuma katosi.
Haluan irtautua.
Tämä syö minut elävältä.
Kun tavoitteet on suoritettu
voin olla taas omilla.
Minä pystyn tähän.

Eivät perhosetkaan ajattele lentämistä.

Mutta sinut haluaisin vetää alas
ennen kuin tiput.
Mitä pitempään lennät,
sitä korkeammalla olet
sitä enemmän sinuun
sattuu.

maanantai 12. joulukuuta 2011

En olisi halunnut katsoa mutta te pakotitte pitämään silmät auki

Tänään koko sydämeni murskattiin.
Koitin suojella sitä hennoin käsin,
mutta käsiini tarrattiin kiinni.
Ja sydämeni revittiin rinnasta.
Tyhjä tunne jäi sisälle














ja jouduin hetken miettimään
mitä minusta juuri katosi.
Olin tainnut kadottaa sen osan jo aikaisemmin.


En pystynyt itkemään,
joten laitoitte maahan
ja talloitte sydäntäni
ja minua
niin pitkään,
kunnes en saanut happea.
Esitin kuollutta.
Olin kuitenkin elossa
halusin vain kivun loppuvan.
Te kävelitte pois
ja minä selvisin.





sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kuka sanoi että kyyneleet loppuivat kesken?minulla niitä riittää.

Koko päivänä en ole kyennyt mihinkään.
Olen vain purkanut pahaa oloani.
Tänään olen heikko niin pystyn olemaan vahva huomenna.
Sattuu enemmän kuin se että helposta tehtiin vaikea.
Sattuu enemmän kuin se että vitosesta tehtiin seiska.
Sattuu enemmän kuin mikään ajatus joka hakkasi päätäni rikki sisältä.

Tämä on sattunut aina,
mutta eilen tajusin että pitäisi sattua vielä enemmän.
Rakkaus jota tunnen sinua kohtaan
satuttaa minua enemmän kuin kaksikymmentä
partaterää.
Mutta sama rakkaus antaa minulle ilon elämääni,

Oli pakko karata.
Juosta.
Niin pitkään että sattui.
En kestänyt henkistä kipua enään.
Mutta saman tien kun kipu lähti jaloista,
rupesin vuodattamaan kipua sisältä.
Suolainen virta vain jatkuu ja jatkuu.
Se ei loppunut.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Muut olivat unimaailmassa.minä itkin.

Ensimmäistä kertaa joku sanoi minulle rakastan sinua, niin että minusta tuntui että hän todella tarkoitti sitä.
Ihmiset tunnustavat usein rakkauttaan tarkoittamatta sitä, lämpimikseen vain puhuvat.
monta kertaa kuullubat.
vain tämän kerran uskonut.

Ja vaihteeks KAIKKI ahistaa.
tuntuu et tästäkin blogista tulee yks miljoonien angstiblogien joukossa.
aikasemmin tuntui et kirjotin ees jtn persoonallista enkä suoranaista paskaa.
mut nyt tää on muuttumass siihen.

syvällistä:
valo, joka osui puiden lehtiem välistä.
Viimeinen joka tavoitti.
Viimeinen joka välitti.
Viimeinen joka tunti.
Olet kuin savua ilmassa,
josta ei saa kiinni:
sen näkee
se on totta
mutta et saa siitä koskaan otetta.
onko se totta vai ei?
ei kuvia sry

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kun tämä tunne jättää rauhaan voin taas halata sinua.

Tuntuu siltä kuin joku huutaisi pääni sisällä vieraalla kielellä.
Joskus ymmärrän sitä.
Joskus se taito katoaa.
Haluaisin menettää ymmäryksen kokonaan
tai hiljentää tuon äänen.






     Vaikka sanot kymmenen kertaa "Rakastan sinua"
kuulen sata kertaa "Vihaan sinua"



Vaikka sanot sata kertaa "En halua koskaan menettää sinua"
kuulen tuhat kertaa "Miksi et jo lähde?"

Vaikka sanot tuhat kertaa "Olet kaunis"
kuulen koko ajan "Olet ruma ja inhottava"


maanantai 24. lokakuuta 2011

Ja kun katsotte muualle, minä juoksen karkuun.

Tajusin että oon jo tappanu kehon tärkeimmän osan.
Tapan siis koko lopun kropankin.

En halunnut että kukaan pistää puukkoja sydämen läpi.
En halunnut tuntea sitä kipua.
Kuolleet ei tunne kipua.

Kaikki muu ,
joka rakennettiin 270 päivässä
 hulluudeen ympärille,
on täysin merkityksetöntä.
Tätä ei rakennettu päivässä
mutta se tuhotaan vielä nopeemmin.
Ja mässäilen kuoleman maulla
 mutta en koskaan nielaise.
Muuten kaikki katsoisivat syntistä
itkisivät kipua joka on teeskenneltyä.
En halua tuntea kipua
silloin kuin heittelette minua puukoilla.
Joten käyn tylsyttämässä terät
ja käyn kokoamassa haarniskan.
Ei!
En halua haarniskaa.
Tarvitsen kiinanmuurin.

P.s.
Haluan nuo hiukset

lauantai 1. lokakuuta 2011

Nukutaan seisaaltaan ja itketään salaisuudet pois.

Löysin lapun johon oon kirjottanu kauan aikaa sitten mietelauseita..täydellistä tajunnanvirtaa.
Englantini ei oo vieläkään mitään parhainta joten virheitä havaittavissa.

We know you are sad,
but it's hard to believe because you seem so happy.



It is easy to hurt someone.
But it is hard to be that someone.

                           

It's hard to look in your eyes
when I know you hate me.
Everybody wants to know truth,
but I want to know lies.

                             
Is it secret if everybody knows it
but you just don't know that?

                                        
Is this reality?
Or do we just dream?

                                                     
Sometimes you don't need words.
You just need luck.

                                    
Everytime when we have a winner,
we need a loser.

                                      

Sometimes I don't want you to say what you think.
Say what I wanna hear.

                                  
When you say you are happy
I am jealous.
                                                        
Don't come near me
so I can be safe from myself.



Sometimes it's good to laugh
so you forget you are sad.


Sometimes it is the best thing to do mistakes.


Don't give me a fake smile.
Give me the smile I want.Can you?


tiistai 27. syyskuuta 2011

I wanna hear you say I love you,so I could answer I don't

Mun on pitäny muutama viikko jo kirjottaa.
Jotenkin vaan tuntuu niin vaivalloiselta...
ihmeellisen selkeä alotus.

Näin 41 auringonnousua kalterien läpi.
Odotin taas milloin voisin pyytää päästä pois.
Mutta en pystynyt.
Jokin sinussa sait minut jäämään vaikka
halusin niin paljon pois.
Halusin taas lentää vapaana taivaalla
ja tuntea vain se viima siipien välissä.
vapaus


Tiesin etten voisi koskaan jättää vapautta
mutta silti hylkäsin sen.
Tiesin etten voisi elää kahlittuna
mutta silti lensin häkkiisi.
Tiesin että haluan pois
mutta en siltikään osannut pyytää.
Jäin mieluummin häkkiin kylpemään
tuskaan,
ikävään


ja keksittyyn rakkauteen.
Kunnes 13 auringonnousua sitten
lensin pois.
Lensin onnellisuudessa,
tunsin vapauden siipien välissä
ja nautin nuoruudesta.

Näin naamion taaksesi kuinka itkit.

Nyt olen nähnyt 13 auringonnousua vapudessa.
Ne ovat kauneimpia koskaan.
Tuska on kadonnut verkkokalvoilta,
suru lähti katseesta,
rumuus maisemasta,
ikävä mielestä.



Olisin halunnut repiä naamion kasvoiltasi,
antaa sinun huutaa tuska pois.
Mutta en pystynyt.
Ensimmäistä kertaa pystyin katsomaan ihmisiin

paljailla kasvoilla
ja sanomaan ettei minuun sattunut.
Minuun ei sattunut 
enkä edes halunnut piilottaa sitä.














































These womans are so hot <3