sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Paetaan todellisuutta eikä tulla koskaan takaisin

Tekis mieli vaan kirjottaa...
Mutta mitään ei tule.
Mielialat heittelee lattiasta kattoon..

Olin kevyt.
Luut olivat ohuet.
Olin sulkeutuneena höyheniin.
Liian haavoittuvainen.
Liian pelokas.
En voinut lähteä.
Olisin halunnut.
Jäin rypemään suohon,
joka oli tumma,
surullinen,
täynnä kuolemaa.
Auringonsäteet sattuivat liikaa
että olisin voinut pitää niistä kiinni pidempään.
Olin liian haavoittuvainen.
Tartuin köysiin kiinni
mutta kukaan ei ollutkaan vetämässä minua ylös.
Vajosin.
Halusin nousta mutta kukaan ei auttanut.
Olin täynnä kuolemaa
jota en halunnut tuntea.










2 kommenttia:

  1. Suuri kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Olen lähiaikoina hieman lähentynyt yhden ihmisen kanssa tai niin, että pystyn sanomaan, jos minulle ei kuulu sitä ''ihan hyvää''.

    Kirjoitat kauniisti, lueskelen varmasti useamminkin blogiasi! :)

    VastaaPoista
  2. Voi että sä olet kertakaikkiaan ihana ihminen♥ Niin lämmin! Sulla on suuri sydän♥
    Kiitos ihanasta kommentista, älä pelkää mun puolesta. Kyllä mä pärjään.
    Minäkin haluaisin suojella sinua, halata kun tuntuu liian pahalta. Viedä kipu pois♥
    Olet rakas. ♥

    VastaaPoista